Saunalilja

    Pudasjärven Mesikämmenten ensimmäinen (?) saunalilja saunottiin partiokämpällä lauantaina 8.2. Tapahtumaan osallistui 5 partiolaista, yksi aikuinen partiojohtaja ja yksi huoltaja. Vaikka yhteislippukunnassa ei yleensä sukupuoliteta toimintaa, tällä kertaa kyseessä oli miesten saunaliljasuoritus.

    Lumityöt, veden haku, sekä kämpän ja saunan lämmittäminen veivät aikansa. Siksi tapahtuma aloitettiin hyvissä ajoin klo 10 lauantaiaamuna.

    Talviset olosuhteet kämpällä

    Varsinaisen suorituksen aikana tutustuttiin saunakulttuuriin perinpohjaisesti. Saunomista kertyi noin 6 tuntia. Partiolaisten saunoessa mukana ollut huoltaja ehti testata Hamppulammen pilkkiapajat, joskin mitään ihmeempiä saaliita ei ilmeisesti tullut.

    Utuisaa menoa

    Pakkassäällä kämpän saunaa jouduttiin tosiaankin lämmittämään, jotta se saatiin kuumaksi. Innokkaimmat pulahtivat vilvoitellessan avantoon, loput pyörivät hangessa.

    Saunomisen välillä tauoilla ehdittiin syömään. Alkupaloiksi saunan lämmetessä napostelimme tuorejuustolla ja kylmäsavukirjolohella täytettyjä rieskarullia. Lounaaksi saunomisen ensimmäisellä tauolla oli tarjolla papas arrugadas con mojo, eli kanarialaisia ryppyperunoita mojo rojo -kastikkeen kera. Erittäin suolaisessa vedessä keitetyt peruna sopivat hyvin saunomisen lomaan. Suorituksen jälkeen teimme päivälliseksi kassler pippurijuustonyyttejä. Vettä ja vissyä kului litroittain.

    Kassler-nyytit kypsymässä takassa

    Partiolaiset askartelivat myös itselleen saunomisen ja syömisen lomassa mokkanahkaisen saunaliljan vyöhön kiinnitettäväksi. Suosittelemme saunaliljan suorittamista muillekin!

    Pimeän tultua saunaliljasuorittajat olivat valmiina lähtemään kotiin