Maukuuko mesikämmen?

Lippukuntamme talvileiri pidettiin 30.1.–1.2. Leirinjohtajina toimivat Neea ja Vilppu. Tarpojat, samoajat ja vaeltajat aloittivat leirin jo perjantaina ja sudenpennut sekä seikkailijat liittyivät joukkoon lauantaina.

Perjantaina söimme hot dogeja sekä pystytimme puolijoukkueteltan. Ensimmäisenä yönä teltassa nukkuivat tarpojat. Teltan lämpö oli vaihtelevaa. Lauantai aamuna söimme aamupalan, nostimme lipun salkoon, joka oli jäässä. Lauantaina saimme leikkiä tuolileikkiä sekä evoluutiota. Tuolileikin voiton vei lopulta Roni, kun vetäisi tuolin Meten edestä. Lounaan jälkeen aloitimme leirimerkkien teon. Tuomas oli kehitellyt leirinohjelmaa ja seuraavana vuorossa oli Hilturannan karhu -peli. Peli oli oma versio Afrikan tähdestä, missä piti etsiä seitsemän eri eläinkorttia ja lopuksi karhu. Hilturannan karhun voittivat Iiris ja Liisa ylivoimaisesti. Leirillä oli paljon vapaa-aikaa, jolloin kerkesi pelata, vaikka lautapelejä kavereiden kanssa. Päivällinen oli nakkikeittoa. Ruoan jälkeen seikkailijat suorittivat sepelin. Heidän piti osata kasata trangia, sytyttää nuotio, tunnistaa karttamerkit, lajitella roskia sekä tehdä muutamia köytöksiä. Muut kiersivät sillä aikaa aistikierrosta, jonka seikkailijat suorittivat sepelin jälkeen. Aistikierroksella piti tunnistaa asia/esine laatikosta, tunnistaa eri kola-juomia sokkona, matkia eläintenääniä sekä haistella erilaisia hajuja. Seuraavana yönä pj-teltassa nukkuivat seikkailijat sekä samoajat.

Sunnuntaina kisattiin viimeinen laji leiriolympialaisissa. Kaikilla oli viisi minuuttia aikaa rakentaa mahdollisimman korkea torni lumipalloista. Olympialaisten voittajiksi selviytyi toinen seikkailija vartio. Tuomas antoi Liisalle kiitos-pinssin hyvästä partiohengestä sekä vastuunottamisesta. Leiri loppui lipun laskuun ja perinteisesti sisaruspiiriin. Kaikki osallistujat saivat vielä Tuomakselta pienet pillit muistoksi leiristä.